Se siitä bloggaus- ja käsityötauko päätöksestä...
Nyt on peruskoulu saatettu päätökseen ja haikein mutta avoimin mielin kohti tulevaa. Ikävä jää vanhan koulun opettajia (erityisesti englannin opettajaani) sekä kaikkia ihania ihmisiä kohtaan joihin siellä tutustuin. Ja heille kaikille kuuluu suuri kiitos viime vuosista ja tuesta jota olen vaikeissa tilanteissa saanut.
Päättäjäiset menivät hyvin, mitä nyt musiikinvalinnaisen tytöt, minä mukaan lukien, kesken esityksen alkoivat itkeä, mutta kai se oli odotettavissa ottaen huomioon kaiken koetun ja teiden eroamisen.
Paljon odotettu kesäloma on täällä, mutta vielä siitä ei voi oikein nauttia, kaipaus ja jännitys ovat liian suuria eivätkä ilmatkaan tätä oikein helpota, mutta pian se tästä helpottuu! Toivottavasti tulevat ysiluokat ovat hieman rauhallisempia, ei tarvitsisi opettajienkaan pelätä mitä ne riiviöt seuraavaksi keksivät.
Kaikkea sitä onkin tullut tehtyä yllytetty muita viettämään välitunti koulun katolla, tehty kiisseli joka ei sitten lähtenyt siitä kattilasta vaikka se käännettiin ylösalaisin ja unohdettu pullista sokeri ja korvattu se suolalla noin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Välillä sitä on tehty kaikkea älytöntä jolle oppilaat nauroivat ja opettajat saivat harmaita hiuksia, mutta joille lopulta hekin nauroivat. Hetkeäkään en vaihtaisi, ja itse olen yleensä ollut enempikin kannustusjoukoissa ja muutamassa tapauksessa kehittämässä ideoita erään hieman yllytyshullun ystäväni kanssa.
Voin arvata muutaman opettajan pitävän minua ja ystäviäni hiemaan tärähtäneinä, otetaan esimerkiksi vaikkapa metallilampaat (joita saadaan risteytämällä lammas ja teräsvilla) ja ne lukuisat aika kovaan ääneen käydyt keskustelut ruokalassa jotka ovat joskus saaneet opettajat viereisessä pöydässä katsomaan meitä aika pitkään. Mutta mitäpä siitä, pieni hulluus on vain tervettä.
Joka tapauksessa, hetkeäkään en vaihtaisi mihinkään. Niin paljon hyviä muistoja kertyi ja voin vain sanoa, että on surullista jättää kouluni.
Hyvää kesälomaa kaikille!
~Elvenpath
