Aloitin siis eilen Novita 7-veljestä papukaija langasta reisisukat. Ranteet ovat nyt aivan kuolleet, mutta kyllä se on kannattanutkin

Pitempi sukka on jo siinä vaiheessa, että sain ensimmäisen kavennuksen tehdä. Toinen tulee pohkeen alaosaan. ranteet tuossa hommassa kyllä kuolee pitemmän päälle, mutta kun tuota lankaa on vaan niin kiva neuloa!
      Toisen neulon tuohon vaiheeseen huomenna. Tai siis tänään oikeastaan Onhan kello jo lähempänä neljää

Olen päättänyt aloittaa taas espanjan tunnit.
     Huomasin tänään serranoa katsellessa, että paljon on unohtunut ja koska käytin kaksi vuotta, että sain sen tasolle jolla ymmärränkin jotakin, en aio sitä unohtaa kokonaan! Tulee olemaan kamala vuosi sillä opiskelen koulussa näiden "pakollisten" (kielten opiskelu on kivaa!) englannin ja ruotsin lisäksi ranskaa. Meinasin jo viime vuonna kirjoittaa ranskankokeisiin puolet espanjaksi niin saa nähdä kuinka pahasti sekoitan nämä kielet toisiinsa nyt, kun aion opiskella molempia, espanjaa opiskelen kansalaisopistossa.
      Eli ensi vuosi tulee todellakin olemaan kiireinen. Koulussa tarkoituksena suorittaa 32 kurssia, saman verran kuin tänä vuonna, siihen päälle vielä vapaa-ajalla espanja. Uhkasi  päivästä loppua tunnit jo viime vuonna  Mutta eiköhän siitä selvitä kunnollisella aikatauluttamisella ja tärkeysjärjestyksellä. Ja tarpeen vaatiessa sen espanjan voi laittaa jäihin. Arvosanat ja opiskelu ensin, kaikki muu sen jälkeen. Ehkä turhan koulu orientoitunutta, mutta opiskelu menee kaiken edelle, siitä on tulevaisuus kiinni.

Vaikka yöeläjä olenkin, niin nyt nukkumaan, tai ainkin katsomaan Serranoa! Aamulla pitäisi jaksaa lähteä Ouluun päin...
Hyvää yötä kaikille

- Elvenpath