Tänään, kahden kuukauden tauon jälkeen, kävi tieni sisään koulun ovista. Olihan se ihan mukava nähdä taas kavereita ja opettajiakin :) Vuodesta tulee kiireinen, paljon kiireisempi kuin viime vuosi oli. Mutta, pidetään pää kylmänä ja langat käsissä eikä hätäillä niin eiköhän se siitä. Kaikessa ei tarvitsekaan olla paras. Jos koettaa saada kaiken täydelliseksi, alkaa se vyyhti jossain kohtaa purkautua. Keskityn enemmän niihin aineisiin jotka ovat vahva puoleni ja joista tiedän, että tarvitsen niitä tulevaisuudessa ja koetan matematiikan yms. päästä kohtuullisin arvosanoin läpi (matemaatikkoa tai lääkäriä minusta ei saa tekemälläkään).
      Pari kurssia pitäisi käydä korottamassa, matikan kuutonen, joka on alentamassa keskiarvoa, sekä musiikki josta olisi myös voinut tulla parempi numero, jos en olisi ollut niin paljon sairaana ja poissa tunneilta. Se nyt ei vielä maailmaa kaada jos se numero ei nouse, sillä se on kuitenkin jo 9. Kevään keskiarvo oli hieman 8 alapuolella, olisko ollut 7,8 tai 7,9. Tänä vuonna koetan sen saada hilattua sinne kahdeksan paremmalle puolelle :)
      Yleisesti ottaen ei tässä ole mitään hätää, numerot ovat olleet satunnaisia alempia arvosanoja lukuun ottamatta tasaista kasia ja ysiä. Psykologia oli jopa 10 ;) Tällä hetkellä fiilis on luottavainen ja katse on suunnattu kohti yo-kirjoituksia ja jatko-opintoja.
     Ensi kesälle on jo alustava suunnitelma ollut vireillä muutaman päivän, mutta palataan siihen sitten, kun saadaan rattaat kunnolla pyörimään ;) Nyt en uskalla sanoa vielä mitään.

Kaikille teille joilla on työ ja/tai koulu jo alkanut, jaksamista ja voimia! Teille onnellisille joilla loma vielä jatkuu: Nauttikaa minunkin puolesta :)

- Elvenpath